Junkkarin hakkureita myydään jatkossa tehtaalta

Junkkari on vahva kotimainen kylvölannoitin- ja hakkurivalmistaja, jonka tuotteiden jälleenmyyjänä Suomessa on toiminut jo vuosikymmeniä Hankkija Oy.

Junkkarin hakkureita myydään jatkossa tehtaalta – tiivis yhteistyö Hankkijan kanssa kylvölannoitinmyynnissä jatkuu

Hakkureiden osalta myynti Suomessa siirtyy Junkkarin tehtaalle. Metsäpuolella asiakaskunta on erilainen, ja Junkkari kohdistaa nyt heidän tavoittamiseensa entistä enemmän panostusta. Muutoksen myötä pystymme tarjoamaan asiakkaille suorempaa ja kohdennetumpaa palvelua.

Junkkari ja Hankkija ovat yhdessä sopineet muutoksesta myyntiin. Jatkossa Junkkarin valmistamat kylvölannoittimet kuuluvat edelleen Hankkijan valikoimaan, ja niiden myyntiä kehitetään tiiviissä yhteistyössä. Hankkijalla on vahva ja laaja asiantunteva verkosto palvelemassa viljelijöitä koko Suomessa.

”Hankkija on meille tärkeä kumppani, ja kylvölannoittimien myyntiä kehitetään jatkossakin yhdessä. Metsäpuolella asiakastarpeet ovat erilaisia, ja siksi muutos nähtiin kaikkien osapuolten kannalta järkevänä ratkaisuna”, toteaa Junkkarin toimitusjohtaja Toni Ruokoja.

Hankkijan ja Junkkarin pitkäaikainen yhteistyö kylvölannoittimissa sopii erinomaisesti Hankkijan strategiaan, jonka mukaan tuotamme asiakaslisäarvoa laadukkailla maatalouskoneilla ja palveluilla. Urakointiluokan hakkurien myynti tapahtuu luontevasti tehokkaimmin suoraan tehtaalta, linjaa Hankkijan konekaupan hankintajohtaja Jukka Keltto.

Junkkari valmistaa hakkureita ympäristönhoitoon ja urakointikäyttöön. Hakkurikysymyksissä ja tarjouspyynnöissä voi jatkossa olla yhteydessä Junkkarin myyntipäällikköön:
Teemu Nyrhilä p. 010 480 2209, teemu.nyrhila@junkkari.fi

Lisätietoja:
Toni Ruokoja, toimitusjohtaja
Puhelin: 010 480 2270
Sähköposti: toni.ruokoja@junkkari.fi


Jukka Keltto, hankintajohtaja
Hankkija Oy, konekauppa
Puhelin: 010 768 5913
Sähköposti: jukka.keltto@hankkija.fi